Muistan vielä elävästi, miten meidän tiemme kohtasivat. Olin Asta messuilla ja tämän talon asukkaat tulivat messuosastolleni.
Puhuimme hetken ja Maija sanoi, että haluan, että sinä tulet suunnittelemaan meidän kodin. Haluamme muuttaa sen täysin
ja talo on vaativa, koska se on Siporex talo. Menin käymään pian Atalassa tämän ihanan perheen luona ja näin heti, että päivittäminen tosiaan on tarpeen. Puukatot ja puolipanelit korkeissa tiloissa ei saanut taloa oikeuksiinsa. Myös takat vaativat ehostusta, sekä valaistus oli myös TÄRKEIN huomiota vaativa asia. Usein puupinnat ja varsinkin tummat pinnat syövät valoa suhteellisen paljon.

Tilasuunnittelua tarvittiin, jotta huoneista tulisi jatkossa toimivat. Tytön huoneen haaste oli korkea, mutta todella kapea tila.
Pojan huone oli perinteisempi ja matala, mutta silti sinnekin haluttiin jotain, josta näkyisi asukkaan persoona. Keittöstä puhkaistiin aukko uuteen aikuisten makuuhuoneeseen ja vaatehuoneen kautta pääsee uuden suunnitelman kautta pesuhuoneeseen ja toiseen wc tilaan. Tämä taisikin olla aikuisille ja lapsille jäi toinen pää wc käyttöön.

Tämä talo oli hyvä esimerkki siitä, että tila on hyvä, mutta se ei ollut päässyt täyteen potenttiaaliinsa. Uskon, että moni tuskailee kotonaan juuri tämän saman asian kanssa.

Uusilla sisustussuunnitteluilla ja Tiilenpäiden upealla toteutuksella, asukkaat ovat edelleenkin  tyytyväisiä kotiinsa, joka on ollut ilo silmälle, mutta vielä enemmän kestänyt aikaa, sekä tehnyt arjesta toimivan. Kun koti toimii ja siellä viihtyy, silloin jää arkeen paljon iloisia hetkiä, sekä aikaa kaikkeen tärkeään. Mikä olisi tärkeämpää kuin yhdessäolo ja tilassa jossa viihtyy. 🙂

Rakkaudella Marika

Sisustussuunnittelija Tampere kokemuksia! Meidän Talo lehti-artikkeli maaliskuu 2015. Sisustussuunnittelija Tampere, Marika Piekkala, Marikan SisustusStudio. Siporex talon uudistuksen remontoivat Tiilenpäät Oy