Jo kouluaikoina suunnittelin meille omakotitalon – ihan tyhjältä paperilta ja tietokoneohjelmasta alkaen.
Piirsin rakenteet, suunnittelun tilasuunnittelun tyhjästä, isot terassit ja autokatoksen. Suunnittelin tilat
millintarkasti ja vein ajatukset käytäntöön. Rakennuspiirtäjän työksi jäi vain tehdä puhtaaksi paperit lupakuviksi.
Suunnitelmaa ei tarvinnut muuttaa yhtään.
Tähän kohteeseen olen siis tehnyt kaiken: tilasuunnittelun, valaistuksen, kiintokalusteet, pinnat, tekstiilit,
huonekalut sekä stailauksen. Matkan varrella on syntynyt myös uusia oivalluksia ja muutoksia – kuten elämässäkin.
Tämä kohde löytyy myös Meidän Talon lehdestä vuonna 2013. Tämä on siis ollut kolmas lapseni, joka on nyt
siis myös maailmalla ja minun matkani jatkui muualle.
Rakkaudella Marika
Marika Piekkala, Sisustussuunnittelija Tampere, Pirkanmaa, Ylöjärvi, Nokia
Turku, Helsinki, Lahti ja muut kaupungit. Toimin koko Suomen alueella, myös ulkomailla.
Marikan SisustusStudio
045 – 137 2572
www.sisustusstudio.com
sisustussuunnittelua intohimolla & 16 vuoden kokemuksella 💯✨
Kuvasarja on kehitystä alusta loppuun, eli harmaasta värityksestä lopulliseen värien loistoon!

Marikan SisustusStudion tyhjästä paperista ( tietokone pohjasta) itse suunniteltu ja luotu koti, oma koti vuosista 2011– >> Omakotitalossa on tehty kokonaisvaltaisesti tilasuunnittelu, valaistusssuunnittelu, kiintokalustesuunnittelu, pintasuunnittelu, tekstiilisuunnittelu ja pienesineiden stailausta. Koti oli esillä Meidän Talo lehdessä vuonna 2013. Tilasuunnittelija Marika Piekkala, sisustussuunnittelija Tampere.

Tiilitalo, omakotitalo, kokonaisvaltainen sisustussuunnittelu, Marika Piekkala, Sisustussuunnittelija Tampere, Pirkanmaa, Ylöjärvi, Somero

Marikan SisustusStudion tyhjästä paperista ( tietokone pohjasta) itse suunniteltu ja luotu koti, oma koti vuosista 2011– >> Omakotitalossa on tehty kokonaisvaltaisesti tilasuunnittelu, valaistusssuunnittelu, kiintokalustesuunnittelu, pintasuunnittelu, tekstiilisuunnittelu ja pienesineiden stailausta. Koti oli esillä Meidän Talo lehdessä vuonna 2013. Tilasuunnittelija Marika Piekkala, sisustussuunnittelija Tampere.

Meidän talo-lehti, omakotitalon sisustussuunnittelu, Sisustussuunnittelija Tampere, Marika Piekkala, Marikan SisustusStudio, sisustussuunnittelija Tampere, Ylöjärvi, Pirkanmaa, Somero

Viimeisimmät kommentit