Tämä upea muutoskohde on kuvattu tänään Ylöjärvellä. Asukkaat asuivat ennen muualla ja löysivät minut silloin netistä. Silloin tein heille etänä olohuone, keittiö ja tv-huone suunnitelman. He olivat niin tyytyväisiä muutoksista, että tilasivat tähänkin kohteeseen sisustussuunnitelman. Tässä kohteessa näimme livenä ensi kerran. 

Heidän asunto meni hienosti kaupaksi ja uuden kohteen kauppojen keskellä tulin jo alusta asti mukaan. Se on paras aika aina ottaa suunnittelija mukaan projektiin. Jo ennen ostoa, he antoivat minulle kohteen arvioitavaksi, saisiko siitä viihtyisän ja toimivan. Annoin vihreää valoa ja kaupat lyötiin lukkoon. 

Löydettiin tähän paritalokohteeseen heti yhteinen juoni. Yleiset tilat haluttiin avartaa. Keittiön ja olohuoneen välinen seinä poistettiin, lukuunottamatta seinän ulkokiertoa, joka jätettiin saarekkeen kruunuksi. Makuuhuoneen ja olohuoneen välinen seinä poistettiin kokonaan. 

Yhdestä huoneesta tuli virkistävän rauhoittava sininen makuuhuone, sekä työhuoneesta maadoittava vihreä huone. Eteinen sai kai päivitystä rimapaneelin ja kauniiden kyyneleen mallisten naulakoiden avulla. 

Keittiö suunniteltiin isoksi ja tehokkaaksi seurustelupisteeksi ja olohuone sai upean tv-seinän. Ennen kaikkea panostettiin valaistukseen, sekä pintoihin tilasuunnittelun ohella. Suunnitelma oli kokonaisvaltainen, sillä katsoimme yhdessä myös huonekalut, sekä tekstiilit. 

Mieletön kokonaisuus ja mielettömät asukkaat. Kiitos tästä projektista ja kiitos, että sain kuvata kohteen valmiina

Rakkaudella Marika

www.sisustusstudio.com 

sisustussuunnittelua intohimolla & 15 vuoden kokemuksella 

Upea paritalon muutos Ylöjärvellä. Kohteessa uudistettiin melkein koko asunto, seinänkaatoja myöten. Tilasuunnittelulla unelmakodiksi. Sisustussuunnittelija Marika Piekkala, Ylöjärvi, Nokia, Pirkanmaa, Marikan SIsustusStudio