Pitkästä aikaa maalaisromantiikkaa. Miksi työhöni ei kyllästy? Koska, kaikki työt ovat erilaisia ja erilaisille ihmisille. ⁣Aina on eri kujeet, tavoitteet ja puitteet. ⁣Harvemmin kohteena on ollut maalaisromanttinen suunnitelma nykypäivänä. Enemmän olen viime aikoina tehnyt modernimpaa ja toimistoja asiakaslähtöisistä toiveista. ⁣

Asiakkaan kanssa juteltiin, ettei maalaisromantiikka ole tällä hetkellä muodissa. Sanoin, että se onkin hienointa, ettei tarvitse mennä massan mukana ja juosta aina trendien perässä. Ei ole oikeaa tai väärää sisustusta, vaan kaikki tyylit ovat oikeita.⁣ Viihtyisyys ja toiminta ratkaisee.⁣

Täällä Ylöjärven Viljakkalassa maalaistalon puolipaneelit haluttiin säilyttää. Asiakkaan toiveena oli saada yleisvalkoinen koti. Helmipaneelia, tapettia ja valkoista maalia. Sillä päästään jo pitkälle. Lattiat hiotaan. ⁣Isoimmat muutokset on vanhojen oviaukkojen umpeen laittaminen, uusien oviaukkojen tekeminen ja niistä haluttiin ehdottomasti vielä ristikko-lasiovet. Myös eteisen tuulikaappiin ja keittiön oveksi. Näin kokonaisuus on valoisa ja yhdenmukainen. ⁣

Rustiikista särmää tuo puinen liukuovi ja olemassa olevat muutamat tummat kalusteet. ⁣Keittiö meni täysin uusiksi ja eteiseen tulee tyyliin sopivat liukuovet. Keittiö vastaa nyt nykyajan normeja paremmin. Saareke antaa mahdollisuuden leipoa ikkunan edessä ja kahvitella aamuisin. Näin herätys on lempeä, kun saa katsella luontoa samalla. ⁣Ehdotelmani vielä huonekalujärjestykseen olemassa olevilla kalusteilla. Mielestäni kokonaisuudesta tuli erittäin viihtyisä. ❤️

Rakkaudella Marika

Maalaisromantiikkaa Ylöjärven kartanossa Viljakkalassa. Keittiö, eteinen, olohuone, pesuhuone, sauna ja kodinhoitohuone. Aidot kuvat ja 3D-mallinnus kuvat. Sisustussuunnittelija Tampere, Marika Piekkala, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Marika Piekkala, Marikan SisustusStudio, sisustussuunnittelija Ylöjärvi, sisustussuunnittelu: Etelä-Suomi Toiminta-alue: Pirkanmaa, Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi. (Helsinki Tampere, Turku, Forssa, Somero) www.sisustustudio.com, marikan@sisustusstudio.com sisustussuunnittelu sisustussuunnittelija Toimisto Moisiontie 3, Ylöjärvi

Kuvat, Galleria, Marika Piekkala, Marikan SisustusStudio, sisustussuunnittelija Tampere, Ylöjärvi, sisustussuunnittelu, Pirkanmaa, Helsinki, Tampere, Turku, Forssa, Somero