Välillä taas erikoisempaa puukeittiötä. Asiakkaat rakentavat Tampereelle hirsitaloa ja heillä on ennestään kotona puukeittiö, jossa ovet ovat rungon sisällä. Siihen malliin kun kerran rakastuu, eihän sitä osaa vaihtaa enää tavalliseen keittiöön, jossa ovet yleensä tulee rungon päälle.

Näin piirsin sitten uuteenkin keittiön samalla tavalla.Kulmaruokakaappi tulee heidän vanhasta kapeasta wc-ovesta ja
päälle vanhanajan ikkuna.Koska kivitaso on ollut ennestäänkin heidän keittiössään, on selvää että siitäkään ei haluta luopua.
Vaikka keittiö on L-mallinen, niin korkeiden kaapistojen jälkeen työtila jää vähän pieneksi. Siitä syystä päätettiin teettää myös
pyörillä toimiva taso eli apusaareke,jota voidaan hyödyntää arjessa kuin juhlissa. Tarvittaessa se saadaan myös siirrettyä pois tieltä.
Saarekkeeseen tulee taso ja hyllymateriaaliksi samaa kuin heidän olemassa olevassa ruokaryhmässä, eli kierrätystiikkiä.

Myös olohuoneen puolelle tulee seinävirtiini lasiovella ja hyllyillä, jonne saa aarteet kauniisti esille. Kokonaisuuteen kuuluu myös pesuhuoneen penkki, hyllyt, puiset wc-kalusteet, kodinhoitohuone ja makuuhuoneessa vaatehuone ladonovilla. Ne sopii hienosti moderniinkin hirsitaloon. Rakkaudesta tilasuunnitteluun ja erikoisempaan osaamiseen.💯 tavoitteena, että asiakkaat saavat AINA haluamansa.

Huomenna kohde on Helsinki ja myöskin erikoispuukeittiön pariin, sekä myöskin takka, parvi, parveke ja julkisivujen muutoksien pariin. Nämä julkisivut tehdään yhteistyössä arkkitehti / rakennepiirtäjien kanssa.

Rakkaudella Marika

Vuores, Tampere, Hirsitalo, Kiintokalustesuunnittelu, puukeittiö, Marikan SisustusStudio

Lue Facebookissa

Vuores, Tampere, Hirsitalo, Kiintokalustesuunnittelu, puukeittiö, Marikan SisustusStudio

Kuvat, Galleria, Marika Piekkala, Marikan SisustusStudio, sisustussuunnittelija Tampere, Ylöjärvi, sisustussuunnittelu, Pirkanmaa, Helsinki, Tampere, Turku, Forssa, Somero

Vuores, Tampere, hirsitalo, puukeittiö, sisustussuunnittelija Tampere, Marika Piekkala Ylöjärvi, Marikan SisustusStudio, puuseppä Designkaluste Finland Oy, Vesa Silvola